keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Osaa Julle rakastaakkin



Juhana Vilen, eli Julle, ihana kissa persoona. Paljon nuoruuden intoa ja energiaa, mutta sydän täynnä kultaa. Misun tavatessaan Julle oli ihan hullaantunut painileikkeihin, mutta kun uutuuden viehätys oli vähän hälvennyt Jullella riitti aikaa myös hellyyteen. Misun kanssa pesuhetket yleensä päätyi painiin, mutta minun tykö pieni poika hakeutui selkeästi enemmän. Piti silitellä ja rapsutella ja istua sylissä ja nukkua vieressä. Niin kuin Jullen oikeassakin hoitopaikassa, Julla alkoi meilläkin osoittamaan pehmeitä puoliaan. Tämä poika kaipaa sekä leikkiä että rakkautta, Jullesta oikein näkee milloin on se hetki jolloin rapsutukset on erityisen mieleisiä. Kehräys alkaa kuulumaan välittömästä. Öisin Julle nukkuin sängyn jalkopäässä tai jalkojen päällä, aamuyöllä siirtyi rinnanpäälle niin että pystyi laittamaan pään minun leukaa vasten, siinä kehrätä huristeli ja nukahti. Vilkas kaveri joka kuitenkin niin mahdottomasti ihmisiä r-r-r-rakastaa. 

Olisi tärkeää löytää Julllella oikeanlainen koti. Jullea on kyllä kyselty, mutta oikeaa ei ole vielä löytynyt. Uudessa kodissa pitää olla suurinpiirtein Jullen ikäinen leikattu kollikissa, jolle leikit maistuu. 

Jullen tiedot löytyy täältä.

Kovin on ollut hiljaista nyt aamulla kun Julle ei ole täällä Misun kanssa rallia vetämässä. Misukin selkeästi kaipaa toimintaa ja me ollaankin tässä ehditty jo leikkiä hetki. Lauantaina meille saapuu uusi hoitolainen Cora

4 kommenttia:

  1. ihana kuvaus Jullesta.Tällä pojalla on tosiaan sydän täyttä kultaa <3 t.hoitotäti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä jäi sydämiin Jullen kokoinen kolo.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin on, huippu kissa jolla on hieno personaallisuus.

      Poista